Moa Cederberg – Kehrääjä joka kehrää itselleen rauhan

Haastattelu: Ulrika Vestergård-Denward Kääntäjä: Laura Ala-Kokko Kuvat: Camilla Svevar

Tekstiilin valitseminen materiaaliksi ei ollut Moalle itsestäänselvyys, eikä etenkään se, että työmuotona tulisi olemaan kutominen ja kehrääminen. Opiskellessaan kuvataidetta Pietarsaaren Noviassa ja tekstiilitaidetta Tukholman Nyckelviksskolanissa hän kokeili kaikkea mahdollista: elokuvaa, valokuvausta ja maalausta. Hän päätyi kuitenkin kerta toisensa jälkeen palaamaan tekstiilitaiteen pariin. Vielä nykyäänkin hän sekoittaa mielellään tekstiiliteoksiinsa erilaisia menetelmiä, kuten maalaamista. Ehkä juuri tämä on Moan taiteen tunnusmerkki: tutkimusmatkalla oleminen, jatkuva ilmaisun, identiteetin ja olemuksen, aina jonkun uuden etsiminen.

"Sisälläni on jatkuvasti käynnissä kamppailu käsityön ja taiteen välillä, kun yritän löytää itselleni oikean kohdan niiden välillä. Niinpä ammennan molemmista ja yritän saada aikaan jotain uutta, jatkuvaa etsimistä eri tasoilla."

Kaikki sai kuitenkin alkunsa käyttötekstiileistä, mattojen ja pyyhkeiden kutomisesta suomenkielisellä kurssilla Pietarsaaren Arbiksessa. Moa halusi oppia käsityötä, erilaisia tekniikoita ja työkaluja. Kun sitten kehräyskurssi oli jäämässä yhtä osallistujaa vajaaksi, hän päätti lähteä mukaan – ja jäi heti koukkuun. Kehrääminen rauhoittaa Moaa. Kehrätessä pohdinnat ja ajatukset saavat vaeltaa rauhassa, löytää suunnan ja teeman. Syntyvä lanka peilaa päivän tunnelmia, siitä tulee aina erilaista riippuen siitä, miten päivä on sujunut.

Identiteetti ja yhteenkuuluvuus ovat teemoja, joihin Moa palaa yhä uudelleen. Novian lopputyössä hän tutki, kuka hän olisi kuiduiksi purettuna. Hän kehräsi lankaa laaman karvasta, joka on hänen itsensä tavoin peräisin Etelä-Amerikasta, sekä lampaista, jotka ovat kotoisin Vexalasta Pietarsaaren läheltä, jossa hän kasvoi adoptioperheessään. Hän kehräsi mukaan myös ruusun ja nokkosen kuitua sekä omia hiuksiaan.

Materiaalien ja tekniikoiden yhteentörmäys houkuttelee Moaa ja saa hänet jatkuvasti kokeilemaan uusia työskentelytapoja. Hän aloittaa tekniikan opiskelusta, ja kokeilunhalun ottaessa vallan, hän päätyy kutomaan vaikkapa siimaa tai kuparilankaa tai maalaamaan loimilangat. Moa näkee Pohjanmaalla valtavasti käsityöosaamista, joka on jäänyt varjoon ja on pikkuhiljaa unohtumassa. Hän tahtoo tuoda käsityöläisyyttä ammattina esiin ja kokeilee mielellään menetelmiä, joita ei näe käytettävän kovin usein.

Kutominen on hidas ja yksinäinen prosessi, joten kolmeen Loftetissa esillä olevaan teokseensa Moa pyysi mukaan kuusi 8-45-vuotiasta henkilöä. Vieras sai valita mieleisensä Moan käsinkehrättyjen lankojen joukosta. Sen jälkeen asetettiin loimi, vieras omalla langallaan toiselta puolelta ja Moa kalastuslangalla toiselta. He pysähtyivät vieraan haluamaan kohtaan. Moa halusi tehdä loimen asettamisen prosessin näkyväksi teoksessa ja samalla itselleen tilaisuuden tutkia sitä yhdessä muiden kanssa. Yleensä hän on yksin tutkiessaan teemaansa materiaaliin pohjautuen. Materiaali kertoo, minne ollaan menossa ja näyttää yhdessä tekniikan kanssa tien, jota kuljetaan.

Kun käymme Moan työhuoneessa Malaktassa, on hän viimeistelemässä Loftetiin valmistamaansa näyttelyä.  Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hänen teoksensa ripustetaan seinälle sen sijaan, että hän asettelisi ne installaatioiksi tai tiloiksi huoneen sisällä. Ja ensimmäistä kertaa hän on kehrännyt kaiken langan itse. Hän on kehrännyt langat lampaanvillasta, nokkosista, ruusuista - ja omista hiuksistaan. Kaiken kaikkiaan kaksisäikeistä lankaa oli yli kolme kiloa. Erilaisten lankojen saaminen tasapainoon on ollut opettavaista ja haasteellista, sillä niistä jokaisella on omanlaisensa jännite.

Käsityö saa Moan nöyräksi. Häntä ihastuttaa se, miten iso osa arkea käsityö on ollut. Sen ymmärtäminen on antanut hänelle aivan uudenlaisen näkökulman tekstiileihin ja hän on oivaltanut, että niillä on kyky välittää viesti. Jokainen teos ja opittu tekniikka auttaa häntä ymmärtämään hieman lisää itsestään. Osan teoksista hän on luonut päiväkirjoikseen. Niihin on kudottu sen hetken tunteet, ja aina teoksen auki rullatessaan hän muistaa, millaista elämä oli juuri tuolloin. Teokset luovat oman kielensä, joka niin hänen kuin katsojankin on opittava teosta tulkitakseen. Ne ovat löytöretkiä kaikkeen mitä hän kantaa sisällään, kehrää langaksi ja kutoo teokseksi.

"Käsin kehrätyssä langassa on omanlaisensa hohto, se on eläväisempää. Tuntuu kuin kutoessani lankaa kutoisin siihen osan itseäni.”